Perhe kantaa vastuuta yli sukupolvien

03/08/2016 Comments:
Perhe kantaa vastuuta yli sukupolvien

Olemme perheessämme ja yhtiössämme pohtineet viime kuukausina vastuullisuuden merkitystä suhteessa kilpailukykyyn ja kilpailuetuun. Isoisämme ja yhtiön perustaja opetti jo aikanaan arvostamaan ja pitämään huolta tuotantoketjusta ja tavarantoimittajista. "Hyvä tavarantoimittaja on vähintään yhtä arvokas kuin merkittävä asiakas", oli hänen oppinsa, jota olemme siirtämässä parhaillaan jo neljännelle sukupolvelle.

Vallila on itsekin osa tavarantoimittajaketjua, sillä toimitamme kuluttajalle tuotteemme pääsääntöisesti vähittäiskaupan kautta. Pk-yrityksenä olemme tunteneet suurta ylpeyttä, kun olemme saaneet kiitosta tavarantoimittajana ja tulleet valituksi vuoden tavarantoimittajaksi tai yhteistyökumppaniksi suurimpien asiakkaittemme toimesta.

Vallila on lähes neljässä sukupolvessa läpikäynyt suuren muutoksen. Pienestä kutomosta tukkukauppiaaksi ja suomalaiseksi design-yritykseksi. Matkan varrella on koettu monenlaisia haasteita, mutta myös mahdollisuuksia - maailmansodasta finanssikriisiin, mutta myös jälleenrakentamisen aikaa ja kasvun vuosia. Suomalainen pk-yrityksemme on muuntautunut ja sopeutunut muutoksiin ketterästi luottaen luovuuteen ja hyviin kumppaneihin.

Isoisämme opetus oli myös pitää alihankkijat yhtiön luottamuksellisena tietona, osana yhtiön kilpailuetua - samoin kuosien suunnitteluvaiheet, tuotteiden kehittäminen ja uusien materiaalien kokeileminen. Tästä ajasta on vastuullisuuden käsite muuttunut. Aikamme vaatii ja tarvitsee enemmän läpinäkyvyyttä yritystoiminnassa.

Julkaisemme kaikki kuluttajatuotteidemme tavarantoimittajat, joilta vuosittaiset ostot ylittävät 50 000 euroa. Vuoden 2017 aikana tulemme julkaisemaan laajemman yhteiskuntavastuuraportin. 

Oy Vallila Collection Ab Tavarantoimittajat 2016

Olethan meihin yhteydessä, mikäli Sinulla on meille ajatuksia, ehdotuksia tai kysymyksiä.

Mathias Berner